Torstai on toivoa täynnä
Pilvinen talviaamu. Lämpötila on monta astetta lämpimän puolella. Ei uskoisi, että ollaan eletty juuri helmikuu, jonka pitäisi olla talven kylmin kuukausi. Koko kuukauden keskilämpötila taitaa olla tuossa kymmenen pakkasasteen tietämillä. Tuntuu kuin oltaisiin taas kohti kevättä menossa, mutta kevät on oikukas ja saattaa tulla vielä kylmiäkin jaksoja. Kaikesta huolimatta kesää kohti mennään.
Tänään on ensimmäinen harjoitus kerta, seurakunnan Pääsiäisnäytelmässä. Saapa nähdä kuinka se sujuu. Olen ensimmäistä kertaa mukana näytelmässä. Viime vuonna kävin kävelemässä sen näytelmän läpi. Se on siis sellainen vaellus, joka kulkee tapahtumapaikasta toiseen, pääsiäisen ajan tapahtumia kuvaillen. Kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen esitys.
Eilinen Tikutus-kurssi oli taas virkistävä tapahtuma, kun meillä on niin hauska ja innostunut ryhmä. Mehän teemme sellaista elämänkerta kirjoitusta ja muistelua muistitikulle, jonka teemme jälkipolville luettavaksi ja katseltavaksi ja miks ei kuunneltavaksikin. Siihen tulee paljon tekstejä ja kuvia, sekä äänitettyjä jaksja. Hauskaa on opetella kaikea tullaista tekniikkaa ja kokeilla niitä myös käytännössä. Jokainen tekee omaa tikkuansa ja yhdessä muistellaan aikakausia ja minkälaista silloin oli yhteiskunnassa ja minkälaista omassa elämässä. Jokaisella kun on kuitenkin omanlaisensa elämä. Toki yhtäläisyyksiäkin löytyy, mutta työurasta ja taustasta riippuen, kokonaisuuksista tulee hyvin erilaisia, mutta myös samankaltaisia. Tässä matkanvarrella ollaan tultu siihen tulkseen, että varmasti tarvitsemme vielä uuden lukuvuoden asian käsittelyyn, on se niin laaja kokonaisuus käsiteltäväksi.
Seuraavaksi lähdemme tutkimaan erilaisia arkistoja ja Kansallismuseon koelmia, kevätretkenämme. Sen retken suunnittelu on parasta aikaa menossa ja sen on tarkoitus tapahtua huhtikuun alussa. Odotan oikein innolla sitä retkeä. Vaikuttaa siltä, että siitä tulee oikein mielenkiintoinen reissu.
Tässä rinnalla on kyllä monta muutakin projektia meneillään.
Toinen isohko juttu on Muistikerhon kymmenvuotis julkaisu. Siihen olen kirjitellut tietokoneelle, niitä ihmisten tekemiä omia kirjoituksia, kun tällä ikäihmis porukalla ei ole juurikaan tietokneita käytössä. Vain muutamien kirjoitukset ovat tulleet sähköpostina. Sitten kokamme ne jutut ja skannatut kuvat taitto-ohjelmalla lehdeksi. Meitä on kolmen hengen tiimi, joka tekee sen työn. Sitten vielä tulostus ja homma on valmis. Kuulostaa helplta hommalta, mutta kokemuksesta tiedän, ettei kaikki mene niinkuin Strömsössä. Toivottavasti kuitenkin onnistuu kohtuudella.
Sellaista mietettä tällä kertaa pyörii päässä.
Täytyisi kyllä harrastaa tuota ulkoiluakin vähän enemmän, mutta nämä tietokonehommata tahtovat viedä niin paljon aikaa, ettei tule lähdettyä liikkeelle, varsinkaan yksikseen. Onneksi on nuo monet harrastukset, että on pakko lähteä niihin, pois kotoa.
No sitten vaan odotellaan kesän tuloa ja vapaata aikaa ulkoilulle ja muulle reisuamiselle.
torstai 28. helmikuuta 2013
tiistai 26. helmikuuta 2013
Tiistai 26.2.
Muutaman aurinkoisen päivän jälkeen on taas pilvistä ja muutama aste pakkasta.
Kyllä on ollutkin taas vilkasta toimintaa. Kirjoittaminen on jäänyt väliin näiden parin viikon aikana.
Kävin katsomassa minkälainen se Hiljaisenviikon vaellus on ja tulin valituksi yhdeksi esiintyjäksi. Siintä tuleekin tiivis viikko, kun silloin on joka päivä esityksiä ja lisäksi monta muuta tilaisuutta joihin pitää osallistua. Mielemkiintoista nähdä kuitenkin sen esityksen sujuminen ja vastaanotto.
Itse olen vuorossa useimiten aamupäivästä, kun on koululaisten kiertovuoro. Yhtenä päivänä olen luultavasti iltavuorossa, jos ei tule muutoksia. Senkin päivän kyllä saa hoidettua jos jätän menemättä Tietokanavan päivitykseen.
Tänä aikana olen käynyt kaksi kertaa teatterissa. Ensimmäinen kerta oli retki Kouvolan Teatterin " Sydämeni laulu" musikaaliin. Esitys oli oikein mielenkiintinen ja hyvä, ylitti kaikki ennakko odotukset. Aiheena oli Aleksis Kiven elämä, eikä pelkästään sen laulun nostatamat tunteet.
Retki oli oikein mukava. Menimme Lahden kautta ja kävimme menomatkalla Kausalassa syömässä lounaan ja sitten esityksen väliajalla oli kahvi leivoksen kera. Paluu matkalla tulimme Porvoon kautta ja matkanjohtaja kertoi erilaisia tietoja seutukunnan asioista ja tunnetuista ihmisistä, siis Kouvolan ympäristökuntien, Kausalan ja Iitin paikoista ja kartanoista. Hän itse on syntyisin niiltä seuduilta. Mielenkiintoisia juttuja, myös taisteluista ja -paikoista sillä seudulla.
Toinen teatteri reissu oli ihan ykstyinen. Kävin ystävättäreni kanssa Hollolan teatterissa katsomassa komediaa " Kolmen koukussa". Sekin oli oikein hauskaa sekoilua ja hyviä näyttelijä suorituksia. Ottaen huomioon,että se on harrastajateateri. Voisi hyvin verrata tähän meidän teatterin esitykseen. Monenlaisia sekoiluita ja muitakin yhtäläisyyksiä tapahtumissa, kuten meidän "Puhtaana käteen" farssi oli. Tosin aihepiiri oli ihan eri.
Suosittelen teatterissa käyntejä kaikille, siellä mieli ja ihminen virkistyy kovasti.
Nyt pitää sitten keskittyä lehtiaineiston kirjoittamiseen ja skannaamiseen, sekä elämänkerta Tikutukseen. Siis moikka seuraavaan kertaan.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013
Maanantai aamu
Lunta on tullut oikein urakalla. Onneksi asun nyt kerrostalossa, ettei tarvitse lähteä lumitöihin... vaikka ihan mukavaahan sekin on, jos ei ihan hirveästi ole sitä kolattavaa aluetta...
Tänään on vuorossa Muistikerho. Se on yksi niistä Senioreiden harrastuspiireistä. Kokoonutaan joka toinen viikko. Tehdään monenlaisia tehtäviä ja muisteluita, sekä vähän jumpataan ja lauletaan. Pidetään hauskaa porukalla, tutustutaan uusiin ihmisiin ja asioihin. Kerrotaan juttuja omasta elämästä ja nauretaan. Se on oikein virkistävää ja elämänmyönteistä yhdessäoloa.
Toinen Senioreiden kerho on Kirjallisuuspiiri, se kokoontuu kerran kuukaudessa. Jokainen lukee jonkun kirjan ja kertoo siitä sitten muille. Jos moni on lukenut saman kirjan, niin keskustellaan erilaisista näkökulmista ja mielipiteistä, mitä kirjasta on tullut. Tietysti sieläkin jutellaan ja kerrtaan omista elämän tapahtumista toisillemme. Sekin on oikein mukava harrastuspiiri.
Liikuntapiiri kokontuu joka viikko kävelemään reippaan lenkin. Siihen en ole voinut osallistua, kuin joskus, kun opistolla on samaan aikaan elämänkerta kirjoituskurssi jolla olen myös.
Sitten siellä on myös käsityöpiiri joka kokoontuu myös joka viikko. Sekin on samaanaikaan liikuntapiirin kanssa.
Senioritanssipiiri kokoontuu myös joka viikko. Sekin on oikein hyvää liikuntaa. Senioritanssi on sekoitus kansantanssista ja tavallisista tansseista, piirileikki muodossa. Parit vaihtuvat lähes koko ajan ja muodostetaan erilaisia askelkuvioita, niin kuin kansantanssissa. Miehiä saisi olla enemmän mukana, ettei lisi vain naisia keskenään tanssimassa. Osan naisista pitää opetella miesten askeleet ja muutenkin olla miehinä niissä tansseissa.
Yksi suosituimmista piireistä on tietenkin retki ja matkailupiiri. Se järjestää teatteri- ja konserttimatkoja, sekä ohjelmallisia päiväretkiä mielenkiintoisiin kohteisiin. Niitä tehdään noin kerran kuukaudessa. Joskus harvemmin ja joskus tiheämmin, sen mukaan mitä on tarjolla ja mikä kiinnostaa.
Sitten on vielä kaikille yhteiset kuukausitapaamiset, joissa on aina joku teema, yhteisen seurustelun ja kahvittelun lisäksi. Teemasta on joku kertomassa omia kokemuksiaan ja esittelemässä aihetta. Kuten esim. Pyysalo TV työtä ja Gatani matkailua ja joku muu lääkkeistä tai sairauksista, yms. Tietysti myös virallisista yhdistys asioista kerrotaan ja tehdään päätöksiä, niinkuin kuuluukin. Puheenjohtaja vetää kokousta, hallituksen esitysten ja ohjeiden mukaan.
Kesällä on vielä yksi piiri aktiivinen eli Golf-kerho. Se toimii vilkkaasti koko kesäkauden.
Muutenhan kerhot tai piirit pitävät taukoa touko- elokuun ajan.
Kesämökit ja omakotitalot, kun kutsuvat ihmisiä omiin puuhiinsa kesäaikana. Tietysti matkailu ja muut tapahtumat vievät aikaa kesällä, yhteisiltä harrastuksilta. Suomen suvihan on täynnä erilaisia tapahtumia joihin kukin osallistuu omien mieltymystensä mukaan.
No, siinäpä yhden yhdistyksen kerhotoimintaa, jossa olen mukana.
Kyllähän täällä on monta muutakin yhdistystä ja kerhoa, sekä opistoa joissa monet ovat mukana. Samat ihmiset ovat mitä moninaisimmissa toiminnoissa mukana.
Kuten seurakunta, Martat, Sydän- ym yhdistykset, sekä politiikka.
Eivät kaikki tietenkään, mutta osa on monessa mukana.

Laskiaissunnuntaina
Jospa nyt jatkaisin tätä muisteluani, kun tässä on muutama tunti aikaa...
Kansalaisopistlla olen ollutkin jatkuvasti monenlaisilla kursseilla kokeilemassa uusia asioita. Kokeilut ovat olleet mielenkiintoisia.
Sen Teatterityönkurssin jälkeen kkeilin Posliininmaalausta. Sekin oli ihan mukava kokeilu, vaikka kevätkausi jäikin kesken, kun ystävälleni tapahtui vakava onnettomuus. En vaan jaksanut mitään, kun murehdin hänen kohtalaan. Hänen henkensä kun oli hiuskarvan varassa, että yleensä säilyi. Koko kevät meni seuratessa hänen selviämistään. Kauan se kesti, mutta nyt kun on lähes vuosi tapahtumasta, alkaa näyttää että hän selviää siitä kuitenkin elämään. Ihan tarkkaan en tiedä missä kunnossa hän on, kun en ole voinut käydä paikanpäällä katsomassa. Asummehan ihan eri puolilla Suomea. Ehkä olosuhteet antavat siihen mahdollisuuden tulevana kesänä tai syksynä...
No palataanpa tähän omaan juttuuni...
Tietokonekurssin jatkoksi tuli sellainen työpaja tyyppinen "Tieokanava ikäihmisille", jossa tehtiin helppoa tiedon hakua netin maailmaan. Kokosimme tärkeitä ja hyödyllisiä linkkejä erilaisista asioista yksiin kansiin omien otsikoidensa alle. Nimenomaan täällä omalla alueellamme saatavista palveluista. Nyt olen sitten käynyt auttamassa muutamia ikäihmisiä alkuun noiden uusien tietokneiden käytössä. Teen sitä ihan vain vapaaehtoistyönä ja auttaakseni heitä, jos osaan auttaa. En ole mikään expertti.
Taidanpa jättää tämän kirjoittamisen taas seuraavaan kertaan, kun tuo muistelus sattui niin ikävästi.

perjantai 8. helmikuuta 2013
vuosi 2013 -
Helmikuu
Näin se on tämä vuosi lähtenyt käyntiin.
Tulikin pitkä tauko tun kirjoittamisen kanssa. Muutin sieltä maalaistalosta tänne kirkonkylälle, kerrostaloon. Olen nyt asunut tässä asunnossa puolitoista vuotta. Olen ihan tyytyväinen tähän pieneen pesääni, kun olen ihan yksin ja omissa oloissani elämässä. Ne maaseudun hankaluudet siellä talossa yksin asuen olivat senverran ikäviä, että katsoin parhaaksi muuttaa tänne ihmisten keskelle ja palveluiden lähelle, ennenkuin on liian myöhäistä.
Jotenkin olen kotiutunut jo tänne Mäntsälään niin hyvin, etten ainakaan toistaiseksi halua muuttaa muualle. Olen jo niin monessa mukana, että viihdyn hyvin täällä. Kavereitakin alkaa olla mukavasti ja harrastuksia myös. Olen jatkanut edelleen niiden tietokonekurssien ja päivitysten parissa, joita aloittelin jo silloin, siellä maaseutu talossa asuessa. Nyt ne ovat vaan lähempänä, ihan kävelymatkan päässä. Samoja kavereitakin on edelleen tuttavapiirissä ja uusia kokonainen liuta. Tosin sellaisia, ihan oikein ystäviä joiden luona kävisi kylässä, ei ole kuin muutamia, mutta sehän riittääkin hyvin.
Harrastuksia on niin paljon edelleen, että enempää en kaipaakkaan. Maalaamista en ole harrastanut ollenkaan tänä aikana, paitsi eilen kävin vähän taas kokeilemassa öljyväriporukassa. Katsotaan kuinka jatkon käy, kun tuo teatteri on vienyt mennessään. Sen edelliskeväisen teatterityön-kurssin aikana en yhtään ajatellut sille alalle menemistä, mutta kuinkas kävikään... Viime keväänä kun tuntui ihan tylsältä ja yksinäiseltä, niin Leena siltä kurssilta, kutsui minut katsomaan Mäntsälän Teatterin toiminta sisältäpäin ja siilä tielläni olen edelleen. Silloin olin laulukuorossa ja joukkokohtauksissa mukana, ihan esityksessä, mutta nyt viimeisimmässä esityksessä, sentään sillä omalla paikallani tekniikan parissa, varamiehenä ja "yleismies jantusena". Viime kesän lasten teatterileirillä olin myös tutustumassa niihin tehtäviin siellä. Nyt olen valittuna hallitukseen, koulutusvastaavaksi ja teen sitten jotain koulutus suunnitelmia jäsenistölle ja aktiiveille toimijoille teatterilla. Leena on sen Teatteriyhdistyksen puheenjohtaja. Yritän auttaa häntä niissä asioissa joissa pystyn.
Ensi viiklla olen menossa katsomaan, minkäläista tuo seurakunnan näytelmä toiminta on. Siellä järjestetään taas Hiljaisenviikon Pääsiäisvaellus "Ylös Jerusalemiin". Olen luvannut mennä siihen mukaan. Sen vetäjänä on Mia Pätsi joka oli meidän opettajana sillä teaterityönkurssilla. Syksyllä olin myös seurakunnan järjestämällä " Naisenelämää teatterin keinoin" kurssilla, jossa käsittelimme omia kokemuksiamme, pieninä näytelminä ja keskustelimme niistä nousseista mietteistä, porukalla. Mukana oli myös seurakuntamme naispappi Elina Vesterinen. Hän kouluttautuu juuri sen tyyppiseen toimintaan. Kokemus oli oikein lupaava, vaikkakin aika rankka, kun jokainen oli ottanut aiheeksi melko kipeän asian elämästään. Onneksi oli niin hyvä, pieni ja yhtenäinen ryhmä.
No, tässäpä tätä muistelua, tältä erää. Ensi kerralla voinkin kertoa vaikka uuden eläkeläisjärjestöni, Senioreiden toiminnasta ja kerhoista siellä, jotka ovat antaneet minulle paljon mukavia kokemuksia ja virikkeitä, sekä mukavan ja laajan kaveripiirin. Unohtamatta kansalaisopiston opintopiirejä ja niiden tuomia mukavia kavereita.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)